Holokausti ja Suomi: Elina Sanan teokset e-kirjoina

Elina Sanan palkitut teokset Kuoleman laiva s/s Hohenhörn: Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa ja Luovutetut: Suomen ihmisluovutukset Gestapolle julkaistaan e-kirjoina.

Molemmat kirjat ravistelivat ilmestyessään suomalaista historiankirjoitusta ja herättivät vilkasta keskustelua aina ulkomaita myöten. Yhdessä teokset muodostavat kokonaisuuden, jossa kartoitetaan Suomesta toisen maailmansodan aikana Saksan Gestapolle luovutettujen ihmisten kohtaloita.

Kuoleman laiva s/s Hohenhörn kertoo Valtiollisen poliisin kautta luovutettujen keskieurooppalaisten juutalaispakolaisten tarinan. Luovutetut puolestaan sisältää kaksi tutkimuslinjaa. Kirjan alkuosassa selvitetään muiden Valtiollisen poliisin kautta luovutettujen siviilihenkilöiden vaiheita. Jälkimmäisessä osassa vuorostaan kerrotaan armeijan kautta luovutettujen sotavankien tarinan.

Luovutetut-kirjan ilmestyminen johti silloisen pääministeri Matti Vanhasen perustuttamaan Suomen kansallisarkiston alaisuuteen akateemisen tutkimushankkeen Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939-1955, joka tarkensi kirjassa kuvattuja tapahtumia edelleen. Teoksen vastaanottoon voi tutustua esimerkiksi Agricola – Suomen historiaverkon sivuilla.

Kuolemanlaiva s/s Hohenhörn palkittiin ansioistaan Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla vuonna 1979. Luovutetut on saanut Tieto-Finlandia-palkinnon (2004) ohella Sadankomitean rauhanpalkinnon (2003).