Henkilöt:

 

Raimo Cornelius Ruosteenjoki, lääkäri

Hannele Ruosteenjoki, vaimo, opettaja

Juha Löppönen, poika, pankkimies

Hertta Löppönen, vaimo, kiviterapeutikko

Jonne ja Orvo, edellisten pojat (8 ja 6v)

Kaarina Lammassalmi, tytär, somepersoona

Joonas, Lammassalmi, hänen miehensä, kokki

Marjaliisa Ruosteenjoki, tytär, AA-jäsen

Martti Ruosteenjoki, isä

Monica Ruosteenjoki, äiti

Annika Selin, lapsuudenystävä

Wilhelm ja Lotta Selin, edellisen vanhemmat

Matti Kortessalmi, alias Korsu, palomies

 

Purjehduskaverit:

Sköne, Nicce, Jani ja Naffe

Susan Suo, naapuri

Sakari Suo, aviomies

Iris Mäntylä, nuoruuden rakastettu

Risto Särmälä, aviomies

Raimon opiskelukaverit:

Ralle, Rolle, Sökö ja Stigu

Göran Anderson, naapuri

Jurmo Peräseinä, Raimon juristi ja luottohenkilö

Sanna Sims, Iriksen kummityttö

Robert Sims, aviomies

 

 

Tässä Hannele. Mieheni Raimo täyttää tänään, huhtikuun 12. päivänä 2023, seitsemänkymmentäviisi vuotta. Hän aikoo nyt pitää puheen täällä kotona Laurinlahdessa. Äänitän sen koska tällaista ei perhepiirissä ole ennen tapahtunut. Raimo nousee oikein seisomaan, ottaa papereita taskustaan ja aloittaa kohta. Kaikki ovat nyt hiirenhiljaa ja odottavat mitä Raimolla mahtaa olla sanottavana.

Hyvät läheisimmät sukulaiseni, lapset ja lapsenlapset – ja Hannele-vaimo tietysti. Olemme viettäneet tätä kotoista syntymäpäiväjuhlaani, syöneet ja juoneet kuohuviiniä. Joo, ottakaa vaan lisää jos on jano. Tässä kahvia juodessa ja kakkua syödessä haluaisin sanoa teille muutaman sanan, vakavan sanan, kuten pääsiäisen aikaan kuuluukin tehdä.

Kiitokset saamistani lahjoista…Raimo panee paperit taskuun…niiden perusteella pidätte minua hyvin vanhana miehenä, ikäloppuna (tyytyväistä muminaa, naurahduksia). Niin, täytin kyllä eilen seitsemänkymmentäviisi vuotta, mikä on aika iso luku. Muistan asioita sotien jälkeiseltä ajalta ja selvästi aina 50-luvulta saakka. Vanhempani kertoivat elämästä Suomessa aina 20-luvulta lähtien, ja tietysti kokemuksiaan toisesta maailmansodasta. Nämä asiat ovat useimmille teistä vain kaukaista historiaa. Isovanhempani kertoivat minulle 1800-luvusta ja etenkin vuosisadanvaihteen värikkäistä tapahtumista Suomessa, kotimaamme synnystä. Perspektiivini on pitkä.

Olen saanut lahjaksi Reino-tohvelit ja karvalakin. Ne viittaavat selvästi siihen kuuluisaan vanhaan telkkarissakin nähtyyn jäärään, Mielensäpahoittajaan. Olenko minä todella teidän mielestänne maalaistollo, joka puhuu perunoiden syömisestä ja ajamisesta ikivanhalla Fordilla, seisoa töllöttää karvalakki vinossa ja saappaat jalassa? Minulla ja Mielensäpahoittajalla on aika vähän yhteistä. Jääränä olette kyllä kaikki minua pitäneet. Se on sikäli outoa, että minä vaihdan mielipidettäni välittömästi jos joku todistaa minun olevan väärässä – sitä on sattunut aika harvoin, valitettavasti (kuului murinaa). Lisäksi minulla on aivotoiminnastani myös näyttöä. Haluan muistuttaa, että olen mm lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti ja kardiologian erikoislääkäri. Kellään teistä ei ole ainuttakaan vastaavaa titteliä, mutta voin kertoa, ettei sellaisia puupäille jaetakaan, ei ainakaan Mielensäpahoittajalle.

Vanha mies olen tietysti niiden mielestä, jotka ovat minua nuorempia, mutta varmistin eilen taulukosta, että minun eliniän odotteeni on kymmenen vuotta. Olin iloisesti yllättynyt. Elän siis todennäköisesti kahdeksankymmentäviisivuotiaaksi. Uskomatonta, eikö vain. Tosin en varmaan tule olemaan kovin aktiivinen enää elämäni loppupuolella, no se nähdään sitten. Itse huomaan korkean ikäni aiheuttaneen sen, että vastaan tulevat nuoret naiset eivät katso minuun eivätkä väistä kadulla. Olen heille ilmaa, pahanhajuista ilmaa. Ovat kovin hämmästyneitä ja ja happaman näköisiä kun en väistä heitä, kun he purjehtivat keskellä ostoskeskuksen käytävää takki auki ja nokka pystyssä.

Hannele on jo vuosia ollut sitä mieltä, että minä en kuule mitään. Kävin tammikuussa korvalääkärillä, joka lähetti minut testeihin. Osoittautui, että kuuloni on ikääni nähden tavanomaista parempi. Olisikohan vika siinä miten selkeästi asioita minulle ilmaistaan? Kävin myös sisätautilääkärillä, joka määräsi minulle useita laboratoriokokeita. Sattuneesta syystä pyysin, että myös testosteronitaso mitataan. Laboratoriokokeissa ei yksikään parametri poikennut tavanomaisesta, testosteronia oli jopa vähän enemmän kuin ikäisilläni keskimäärin. Koska minun verenpaineeni on lievästi koholla ja käytän kahta lääkettä, jotka olen itselleni määrännytit, kävin myös mittauttamassa sydämen ja keuhkojen kunnon rasituskokeessa, joka siis tehdään pyörällä, jonka vastusta nostetaan portaittain. Ei mitään vikaa, mutta yleiskunto ei ollut oikein minua tyydyttävä, vaikkakin keskimääräistä parempi kun ikä huomioidaan.

Selkäni takaa olen ollut kuulevinani tohtori Alzheimerin nimeä kuiskittavan, joten varasin ajan neurologille. Kaikki testit ja aivokuvauksien tulokset olivat normaalin rajoissa. Sain siis terveen paperit, mikä ei vielä todista paljoakaan kognitiivisista kyvyistä. Niinpä otin yhteyttä MENSAan, jossa kerrottiin miten ja missä voin testauttaa älykkyysosamääräni. Vastaukseksi sain luvun 131, joka merkitsee sitä, että kuulun edelleen väestön korkeimpaan ja pieneen kastiin nimeltä erittäin älykkäät. Olin kovasti tyytyväinen ja suorastaan vähän yllättynyt.

No, kaikella tällä ei oikeastaan ole merkitystä muille kuin itselleni. Toinen tärkeämpi asia…valitettavasti Juha ei ole taaskaan paikalla, koska hän on näköjään myynyt sielunsakin No-pankille. Tieto ehkä kulkee kauttasi, vai mitä Hertta? Joonas, hyvä että tulit. Olet ainoa mies tässä seurassa.

Olette ihmetelleet ja kysyneet miten olen saanut aikani kulumaan eläkkeellä, kun teidän mielestänne minulla ”ei ole mitään tärkeää tekemistä”. Minäpä kerron. Olen ostanut ja myynyt osakkeita ja tehnyt muitakin sijoituksia ja hoitanut niitä aktiivisesti. Olen myös hoitanut potilaita vastaanotollani vaikka olen eläkkeellä. Olen siis parhaani mukaan koettanut kasvattaa omaisuuttani niin, että siitä olisi hyötyä itseni ja Hannelen lisäksi myös teille lapsille ja lapsenlapsille. Juuri niin, teille. Minä olen jo nyt jakanut näin kertynyttä omaisuuttani vuosien varrella Juhalle, Kaarinalle ja Marjaliisalle yhteensä 420 000 euroa. Tämä luku minulle annettiin pankista, kun en viitsinyt itse laskea tilisiirtoja. Kyllä minä ymmärrän, että nuorilla ihmisillä on joskus vaikeuksia päästä elämänsä alkuun kun ns. siivet eivät kanna. Mutta te ette ole enää nuoria, ette ole olleet enää pitkään aikaan. Kaarina täyttää ensi vuonna viisikymmentä vuotta, joten nuoruusaika on jo kaukana takana.

Minulla taas elinaikaa on jäljellä paljon vähemmän, joten nyt minun on korkea aika nauttia elämästä. Niinpä olen päättänyt, etten maksa mitään tukia tai lahjoja enää kenellekään, vaan käytän työllä, sijoittamisella ja perimällä saamani varallisuuden aivan vain itselleni, tasan itselleni, sentilleen. Kaikki vastuu omasta elämästänne on nyt teillä.

Sitten vielä: Olen äskettäin myynyt vanhemmiltani perimäni talon Tuusulanjärven ranta-alueella. Sain viimeisen erän kauppasummasta viime viikolla. Hinta ei ollut kovin korkea, koska talo oli vanha, vaatimaton ja aika lähellä maantietä. Eräät ostajat haluavat kuitenkin nähdä itsensä nykyajan Sibeliuksena. Toissapäivänä ostin itselleni, siis itselleni, uuden mökin Inkoosta. Se on vaatimaton kalastajatila 1800-luvun lopulta, meren rannassa, tontti 6 hehtaaria. Muutan sinne ensi tilassa. Tässä kaikki. Ai niin, testamenttia en ole tehnyt enkä tee. Voitte sitten tapella keskenänne ihan vapaasti. Voidaan keskustella jos haluatte…

– Hannele nyyhkyttäen: Tämä on ihan kamalaa. Sinä hylkäät vaimosi ja lähdet jonnekin jorpakkoon. Jätät minut yksin ja olet tietysti hakenut avioeroa ja löytänyt jonkun nuoremman.

– En ole naista edes etsinyt, en vanhampaa enkä nuorempaa. En halua erota ja tarvitsen varmaan tätä Laurinlahden rivitaloasuntoa kylminä talvikuukausina. Elämä jatkuu kuten ennen, mutta minä olen poissa kuvioista sen ajan kun meri ei ole jäässä. Unohdin sanoa, että olen myös päättänyt olla kirjoittamatta reseptejä ja neuvomatta ketään lääketieteellisissä tai muissakaan asioissa. Olen havainnut, että minun neuvojani ei kukaan noudata. Aivan kuten useimmat potilaat, päädytte aina lopuksi helpoimpaan vaihtoehtoon, jatkamaan kuten aina ennenkin. Uskotte hömppään mieluummin kuin tiedemieheen. Sitä paitsi en ole lukenut lääketieteellisiä julkaisuja enää viiteen vuoteen, joten osa tiedoistani on vanhentunut enkä ole niin pätevä kuin ennen.

– Marjaliisa: Kyllä mä tiedän, että mä olen lihava ja että viinaa ei pidä…

– Seis. Puhutaan ongelmistasi kahdestaan, ei tässä.

– Kaarina: Mä olen ihan mykkä kauhusta. Sä jätät meidät noin vain ja sitten sä myyt meidän kesäpaikan, ja meillä ei ole enää mitään turvaa eikä me voida matkustaakaan ja …

– Mykkä sinä et todellakaan ole, eikä kesäpaikka Tuusulassa ole koskaan ollut teidän. Myin siis omaa omaisuuttani, en kenenkään muun. Olette viime aikoina käyneet mökillä kääntymässä ehkä kerran kesässä. Ei sille mökille ollut käyttöä, enkä minäkään viihtynyt siellä enää. Minä sen sijaan olen huolehtinut siitä ja maksanut sen ylläpidosta. Ulkomaille ei kenenkään tarvitse matkustaa, ei ainakaan Euroopan suuriin kaupunkeihin. Se on aivan turhaa ja vain rasittaa ihmisen hermoja ja lisäksi hävittää luontoa…huomaan, että ulko-ovelle alkaa tulla ruuhkaa. Ehkä lopetetaan tämä istunto tähän.

 

PÄIVÄKIRJA, RCR

Pyysin (vaadin) että Hannele äänittää puheen. Kirjoitin sen päiväkirjani johdannoksi. Kun puhe ja keskustelu oli loppumassa Hertan pojat juoksivat ulos niin, että pitkä tukka ja hameet lepattivat – ehkä ne olivat leveälahkeiset housut. Vaikea sanoa kun ovat olleet sukupuolineutraalissa kasvatuksessa. Hannele ja Marjaliisa itkivät, Joonas ei edelleenkään sanonut sanaakaan. Kukaan ei jäänyt hyvästelemään tai halaamaan, eivät edes kätelleet. Sellainen syntymäpäivä minulla.

Minä, Raimo Cornelius Ruosteenjoki, aloitan nyt kokonaan uuden päiväkirjan tänään130423, koska entinen elämä muuttuu nyt uudeksi, joka ei tule muistuttamaan sitä vanhaa toivottavasti ollenkaan. Syyt muutokseen kirkastuivat syntymäpäivänäni. Kun kirjoittaa itselleen puheen, ymmärtää selvemmin mitä sisimmässään ajattelee ja tuntee. Aloitan kertomalla käytännön asioista.

Olen tiedustellut moottoriveneiden hintoja ja päättänyt hankkia Kulkuri-merkkisen työjuhdan vähän käytettynä tai uutena, jos vain löydän sopivan. Venetyyppi on tuttu, ja vanha purjehduskaveri Sköne (Sjöman) myy moottoriveneneitä Lauttasaaressa. Numero löytyi vielä kännykästä, mutta firman nimeä ja osoitetta en muistanut enää.

– Sjöman

– Ruoste tässä moi. Sköne, sä olet vielä töissä?

– Korroosio jumalauta! Sä yllätit. Joo, kesäisin mä oleskelen työpaikalla, talvisin pilkillä, tietysti. Säkin äijä olet vielä hengissä!

– Kyllä henki pihisee, joskus myös haisee. Nyt pitäisi päästä raikkaaseen meri-ilmaan, etten mä tukehdu pölyyn ja ikävään. Voitsä esitellä mulle jotain merikelpoista työjuhtaa?

– Mihin sä tarviit sitä, siis moottorivenettä? Ymmärsinkö mä oikein? Sähän oot purjehtija.

– Juu ei, ei enää purjeveneitä. Tarvitsen venettä yhteysalukseksi saareen ja kaman roudaamiseen.

– Jaa, no tule tänne niin tsiigataan.

Sköneä en tunnistanut kun näin isovatsaisen ja parrakkaan miehen, mutta onneksi hän tunnisti minut. Isosta hallista ei löytynyt houkuttelevaa venettä, pelkkiä isoja ja korkeita ökyveneitä vain. Mutta firman laiturissa oli juuri sopivan näköinen, hiukan naarmuuntunut, noin kahdeksan vuotta vanha Kulkuri: kymmenisen metriä pitkä jykevä lasikuituvene, hytti edessä, kuormatilaa sopivasti, uusi dieselmoottori keskellä, huippunopeus 12 solmua, asialliset navigointivehkeet. Tein kaupat heti. Hinta ei ollut paha. Kävin ostamassa Alepasta vähän bisseä, makkaraa ja suklaata. Kassissa minulla oli sadevaatteita ja saappaat sekä merikortti. Sköne tankkasi veneen sillä välin ja teki paperit valmiiksi. Kun olin kirjoittanut alle, maksanut summan ja kätellyt, menin rantaan ja väänsin avainta: dieseli rävähti hienosti käyntiin. Köydet irti ja äijä merelle. Sköne vilkutti laiturilla vähän kateellisen näköisenä.

Helvetti kun tuntui hienolta niin monen vuoden jälkeen. En ollut purjehtinut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen, enkä edes muista koska olisin ajanut moottorivenettä. Kuitenkin se vaan tuntui ihan luontevalta. Kun pääsin laivareitille, maisema oli tuttu. Ei kun hanaa vaan, ihanaa!

Inkoon kylän satama oli tuttu vanhastaan, vaikka muuttunut aika lailla, kun sitä oli rakennettu aika raskaasti ja minun mielestäni saaristoon sopimattomasti. Panin paatin vieraspaikalle ja lähdin bussilla takaisin Helsinkiin, mistä hain vanhan Range Roverini ja ajoin Tuusulanjärvelle. Menin Krapihoviin syömään oikein kunnolla ja sitten mökille nukkumaan. En siis ollut vielä luovuttanut sitä ostajalle. Ennen nukkumista otin läppärini kassista ja kirjoitin tämän ensimmäisen ja tärkeimmän luvun päiväkirjaani.

 

140423 Tuusula

Nukuin hyvin, mutta tunsin itseni väsyneeksi aamulla. Ilmeisesti pelkkä moottoriveneellä ajaminen otti voimille, kun en ollut tottunut. Muutaman kerran olin kompastua ja kaatua veneessä. Olen tullut vähän kömpelöksi, ja vene oli minulle uusi.

Kun myin Tuusulan mökin kalustoineen, kaupan ulkopuolelle jätettiin kaikki työkalut, sänky ja olohuoneen musta pöytä, lähes arvottomat ja vähän kuluneet uusrenessanssituolit ja kapteenintaulu, joka esitti raakapurjeista alusta, mesaanimastossa Venäjän lippu. Mitkään näistä tavaroista eivät olleet arvokkaita, mutta tulisivat sopimaan uuteen mökkiin. Kaikki mahtuivat vanhaan maastoautooni.

Perillä Inkoossa veneeseen oli kiinnitetty sakkolappu, syynä liian pitkä pysäköinti. Kävelin heti poliisin konttoriin ja pyysin saada ostaa vakituisen paikan. Minut ohjattiin kunnantaloon, jossa maksoin sakon ja vuokrasin oikein sopivan venepaikan sikahintaan.

Edessä oli tunteikas merimatka, päämääränä oma talo omalla isolla tontilla meren rannalla. Olin käynyt mökillä vain kerran ennen kuin tein kaupat. Ajoin koko matkan rauhallisesti ja maisemia katsellen. Ilma oli vähintään raikas, lämpötila kuusi astetta, tuuli lounaasta, puolipilvistä. Ajoin ensin laivareittiä etelään niin että Porkkalan selkä näkyi, sitten Barösund. Vielä muutama maili etelään ja tulin isolle lahdelle, jonka suulla oli pieni saari.

Lahden perällä, pohjoisrannalla oli vähän huonokuntoinen laituri, lähellä rantaa vanha hirsistä tehty venevaja ja varasto. Pienen laakean kallion takana oli sauna ja kauempana puiden siimeksessä perinteinen, koruton, mutta mielestäni oikein kaunis 1800-luvun punamullattu talo lasikuisteineen. Torppaa ei ollut remontoitu pitkään aikaan eikä siinä ollut mitään modernia, sellaista joka olisi pilannut vanhan tyylin. Ilmankos se ei ollutkaan ostajien makuun, ja juuri siksi kukaan ei ollut halunnut ostaa koko kiinteistöä. Yleensä ihmisille kelpaa voin moderni sisustus. Silloin he menettävät aidon tunnelman ja kauneuden. Minä taas en missään tapauksessa haluaisi pilata vanhaa tyyliä ja tunnelmaa. Tarkoitukseni ei myöskään ole rakennuttaa uutta taloa tontille. Nämä rakennukset ovat hyvät juuri näin. Noin sadanviidenkymmenen vuoden aikana koko pihapiiri on muokkautunut juuri sellaiseksi kuin sen pitää olla. Pienet välttämättömät korjaukset teen, en muuta.

Aloitin kantamalla tavarat talon kuistille turvaan mahdolliselta sateelta. Sitten imuroin kaikki huoneet ja puhdistin keittiötä vähän. Kannoin irrallisen sähköpatterin ja sängyn makuuhuoneeseen. Suorastaan kaaduin siihen. Olin tosi väsynyt. Nukahdin heti ja nukuin pari tuntia. Heräsin kylmään. Puita pönttöuuniin ja keittiön hellaan. Kuului vain pientä tuulen suhinaa ja lokkien kirkunaa ulkoa ja tulien rätinää uunista. Yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä ei kuulunut. Hyvä.

Söin vähän ja lähdin ulos kävelemään. Oli vasta alkuilta ja aika valoisaa. Ihailin pihapiirin isoja puita. Mustarastaat lauloivat kauniisti ja peippoja oli jo paljon. Useimmat kasvit olivat vielä talvihorroksessa.

Kuistille oli entinen omistaja jättänyt pari vähän risaista korituolia ja pöydän, jonka lasi oli haljennut. Otin Inkoosta tuomani valmiit ribsit pussista, lämmitin ja söin ne, ja join tölkillisen olutta. Päälle keitin kahvit ja loiskautin lasiin reippaasti rommia. Ilta sujui rattoisasti, lepäsin. Olin tosi onnellinen. Rauha.

 

150423 Mökillä

Aikaisin aamulla lähdin tutustumaan tarkemmin siihen mitä olin ostanut. Kiersin tontin rajoja pitkin. Ne oli merkitty huonosti, mutta löysin lopulta kaikki rajapyykit. Matkaa kertyy kuuden hehtaarin kiertämisessä täysi kilometri ja mutkat päälle. Tosin rantaa on kolmesataa metriä, eikä ihan sitä pitkin kannata kulkea, kun se on osittain kosteaa, alavaa ja kaislikkoista. Istuin sitten laiturilla ihailemassa maisemaa. Vesilinnuista suuri osa oli jo saapunut: telkät, koskelot, haahkat ja tietysti lokit, merimetsot ja sorsat. Niitä uiskenteli lahdella, ja monenlaisia ääniä kuului sieltä täältä kaislikosta ja taivaaltakin. Merikotka liiteli korkealla etelässä. Päätin opetella lintuja uudestaan, kun en enää tunnistanut kaikkia. Yhtään ihmistä en nähnyt, vaikka vastarannalla oli muutama huvila ja oman tonttini vieressä puiden välissä näkyi vähän naapuritalon vihertävää seinää. Kylmä koillistuuli teki rannalla ja laiturilla istumisen kolkoksi. Kevät oli vasta alussa. Se sopii minulle mainiosta, näkisin luonnon heräämisen kerrankin kokonaisuudessaan.

 

Päätin lämmittää saunan ensimmäistä kertaa. Kiuas on ihan perustekniikkaa, jatkuvalämmitteinen. Lattiapinta-alaa ei ole paljon, 3.5 x 3 metriä, mutta se riittää minulle hyvin. Lauteille mahtuu helposti neljä miestä. Oli mukava lisäillä puita kiukaaseen ja välillä istuskella ulkona ja katsella maisemaa, vaikka ilma oli eilen aika kylmä, alle viisi astetta, ja tuuli oli navakka. Sauna on mereltä katsottuna osittain laakean kallion takana ja tuulelta hiukan suojassa.

Saunasta rannan puolella oikealla on pieni varastorakennus kalastustarvikkeita varten. Vasemmalla oleva venevaja näkyy leppien välistä. Sen vieressä on vanha hirsirakennus, jossa on verstas ja halkovaja. Vanhat rakennukset ovat minun silmissäni kauniita, mutta muuten näkymä on vähän karu kun rantalepissä ei ole lehtiä.

Otin kolmet löylyt kunnes aloin väsyä. Kyllä nautin. Mökkiin mennessä alkoi sataa räntää, joka ainakin alkuun näyttää sulavan saman tien. Iltapalan jälkeen sammuin vuoteeseen ja nukuin loistavasti kunnes heräsin kylmään puoli kuudelta, kun en ollut ymmärtänyt kytkeä sähköpatteria pistorasiaan. Pönttöuuni ei pysy riittävän lämpimänä aamuun asti.

 

160423

Aamulla ajelin taas Inkooseen. Moottoriveneen hytti lämpeni onneksi nopeasti. Olin päättänyt hakea omia tavaroitani Laurinlahdesta. Hannele ei ollut kotona. Sain rauhassa kerätä tavaroitani ja vaatteitani Ikea-kasseihin kenenkään häiritsemättä. Hain myös kellarista talvivaatteita, tukevan sadeasun, makuupussin, kalastusvälineitä, kaasulämmittimen ja kitaran. Kun olin pakannut melkein kaiken autooni, Hannele ajoi pihaan.

– Herrajumala, täällä sinä huseeraat ja hajotat meidän yhteistä pesäämme!

– En ollenkaan. Hain vain omia tavaroitani, joita tarvitsen koska vielä on aika kylmä siellä saaressa. Eilenkin satoi räntää ja maa oli valkoinen vielä aamulla. Mennään sisään juttelemaan. Keitätkö kahvit.

Hannele rauhoittui vähän, mutta alkoi jankuttaa minulle samoja kysymyksiä yhä uudelleen: ”Miksi sinä lähdet kotoa? Mikä on vialla? Onko sinulla toinen nainen?” Koetin mahdollisimman rauhallisesti selvittää, että olen vain yksinkertaisesti kyllästynyt.

– En halua sinun nalkuttavan, etten kuule mitään, en ymmärrä mitään, en halua mitään ja olen impotentti. En myöskään jaksa enää kuunnella sinun huomautuksiasi ja neuvojasi. Kohtelet minua kuin lasta luokallasi. Ymmärrän, että olet kanaemo koulussa, mutta on todella ikävää että olet sellainen kotona. Nyt muutan maalle. Haluan olla rauhassa, korjata taloa, nauttia luonnosta, lukea kirjoja ja soittaa kitaraa kenenkään häiritsemättä. En katoa mihinkään. Vastaan puheluihin ehkä kerran päivässä, käyn välillä Inkoossa ostoksilla. Talvella en pärjää saarella jos meri vielä jäätyy. Silloin tulen kotiin.

– Etkö edes halua matkustaa syksyllä Espanjaan.

– En matkusta enää mihinkään, koskaan, enkä varsinkaan lentokoneella enkä missään tapauksessa Espanjaan.

En tiedä menikö selitys perille. Todennäköisesti hän epäili edelleen minua uskottomuudesta, siis vanhaa ja ”impotenttia” miestään. Hullua, siksikö muuttaisin mökkiin? Aika harvassa on naisia, jotka suostuisivat asumaan yli sata vuotta vanhassa, vähän hatarassa mökissä, ja herätä aamulla hampaat kylmästä kalistan. Hyvällä onnella saunasta löytyisi haaleaa vettä alapesua varten. Siellä tämä hypoteettinen toinen nainen voisi huuhtoa suolavedet pois aamu-uinnin jälkeen.

 

180423

Tein lyhyen muistilistan talon tekniikkapuolesta. Kaikki siinä olevat laitteet ja niiden toimivuus pitää selvittää. Pitää saada aikaan selkeä kokonaisuus. Energiatehokkuus pitää ainakin arvioida ja mieluiten laskea.

Kaasu: liesi, jääkaappi ja grilli

Sähkö: valaistus, tietokone ja ilmalämpöpumppu. Työkalujen akkujen lataus.

Aurinkopaneeli ja varastointiakut.

Vesi ja jätteet.